Bongaa Sportlifeläinen Prismasta

Emilia Hakanen, 25 syyskuuta 2014

Piti tulla kertomaan että tämän viikon lauantaina 27.9.14 olen tiimikaverini kanssa Kangasalan Prismassa klo 12-16 maistattamassa ja esittelemässä Sportlifen tuotteita. Maistatuksessa on Whey100 ja Recovery+ -tuotteet.

Vuorenvalloitus.jpg

 Boom! Aiheeseen liittymätön kuva tämän vuoden huhtikuulta Fuengirolasta Mijas-vuorelta.

Whey100 on laktoositon heraproteiinikonsentraatti joka sopii hyvin lisäproteiiniksi. Itse käytän sitä esimerkiksi aamupuuron joukossa raejuuston tilalla ja vaikka proteiinipannareihin. Lempimakuni on Raaka Kaakao, joka on makeutettu stevialla. Puuroon tuota sekoittamalla tulee siis vähän terveellisempi suklaapuuro.. ;)

Whey100.png

Recovery+ taas puolestaan on ainakin omasta mielestäni markkinoiden paras palautusjuoma. Palautusjuoman tärkeydestä kuntosaliharjoittelun yhteydessä on moni varmasti lukenut ja kuullut, mutta tästä aiheesta on aina hyvä mainita. Maallikkokielellä siis lihaksia rasittavan kuntosaliharjoittelun jälkeen (teemmehän siellä kaikki kunnolla töitä, ja toistot loppuun asti) on tärkeää antaa lihaksille nopeasti ravintoa että ne voivat kehittyä, korjata treenin aikana syntyvät mikrovauriot ja palautua. Palautusjuoma nautitaan välittömästi treenin jälkeen esim. pukuhuoneessa ja se sisältää nopeasti imeytyvän proteiinin lisäksi aina myös hiilihydraatteja jotka auttavat proteiineja kulkemaan lihakseen ja täyttävät loppuun kuluneet varastot. Palautusjuoman hiilihydraatteja ei tule missään nimessä pelätä ja sitä että palautusjuoma lihottaisi on turha ajatella. Treenin jälkeen, tunnin-puolentoista päästä nautitaan päivän suurin ateria ja heti treenin perään hörpätty palautusjuoma auttaa myös kummasti nälänhallintaan. Usko pois. Tieteellisempää tekstiä palautusjuoman vaikutuksesta voi lukea esimerkiksi Lihastohtorin blogista, muun muassa tästä tekstistä.

 Recovery.png

Team Sportlifen edustajia bongaa tänä syksynä erityisesti Prismoista tuotteita esittelemästä. Tule ihmeessä jututtamaan! :)

Mukavaa syksyistä viikonloppua! 

 

Emilia

Team Sportlife Nutrition

 

Instagram: @emiliasworld

 

 

Yhteistyössä:

Diva_Nails.jpg

facemaker.jpg

 

 

comments powered by Disqus

Uusimmat kirjoitukset


Viikkojen 5 ja 6 fiiliksiä- Slowly but surely 27.11.2015

Dieettiviikot 3 ja 4 15.11.2015

Ensimmäisten dieettiviikkojen wrap up 02.11.2015

Toinen kisadieetti alkaa 15.10.2015

Kauneuskilpailuiden jälkeen katse kohti uusia tavoitteita 02.09.2015

Vartiovenettä, missikisaa ja kesän viettoa. 23.07.2015

Katabolinen ja tapahtumarikas huhtikuu - ainakin tukka on hyvin! 27.04.2015

#57weeksout 13.03.2015

Joskus voi mennäkin niin kun Störmsössä 05.02.2015

13.01.2015

Mitä olet puuhaillut viimeaikoina? - Lähinnä ottanut selfieitä. 18.12.2014

Yhteiskunnan paineista, muoteista ja mukavuusalueesta 18.11.2014

Väsymystä, arjen luksusta ja kalenterikuvausta 14.11.2014

Ajanhallintaa vai elämän suorittamista 24.10.2014

Täydellinen kasvohoito tarjouksessa! Sekä pieni ulkonäkövuodatus. 15.10.2014

Aavistus kisatavoitteesta 07.10.2014

Bongaa Sportlifeläinen Prismasta 25.09.2014

Karua totuutta viimeisestä vuodesta 23.09.2014

Elonmerkkejä ja silmille hyppäävät pohkeet 22.08.2014

Hymyä, p#%&kele! - pari sanaa ja loput kuvina 27.06.2014

Rantakuntoon? Karu totuus ja muutama poppakonsti. 14.05.2014

Hola! Treenileirillä Espanjassa! 24.04.2014

Fitness Cover Girl 2014- semifinaalin tunnelmia 07.04.2014

Ihan kiva ei riitä - vai riittäisikö kuitenkin? 14.03.2014

Treenikuulumisia ja aika näpsä kynsitarjous Tampereen seudulle 23.02.2014

Uskallatko olla onnellinen? 05.02.2014

Päätöksen hetki 14.01.2014

Don't forget to fly.. 06.01.2014

Jännitystä ja kisa-ajatuksia 15.04.2013

Kolmiraitaa ja korkkareita 07.04.2013

You are sweet enough without sugar 31.03.2013

Ananasöverit? 21.03.2013

Viimeinen viikko ennen diettiä käsillä 15.03.2013

Keventely ohi ja taas mennään 04.03.2013

Palasia arjesta 20.02.2013

Unelmia ja toimistohommia 15.02.2013

Ilonaiheita ja keskeneräistä työtä 05.02.2013

Miten elää fitnesstytön kanssa? 28.01.2013

Varhainen lintu näkee auringonnousun ja nipottaa mehuista 22.01.2013

Oletko kauaskin lähdössä? 16.01.2013

Asenteesta ja motivaatiosta 10.01.2013

Proud member of Team Sportlife 08.01.2013