Alle kolme viikkoa SM-kisaan

Harri Onikki, 22 syyskuuta 2014

Uusi viikko taas alkamassa ja aika SM-kisoihin vähenee. Jyväskylän karsintojen jälkeen sain tosiaan kaksi päivää syödä mitä huvittaa ja tulihan sitä ruokaa syötyä ihan riittävästi ja herkkua kanssa. Paino nousi kevyet 6.5 kiloa, no onneksi tuo paino viime viikon aikana putosi kuten pitikin käydä.

Hyvin syömisen huomasi kyllä sitten onneksi myös treeneissä, treeni kulki aivan eri tahtiin kuin edellisinä viikkoina. Treenatut lihakset olivat seuraavina päivinä kunnolla hellänä, tunne jota dieetillä itse aina kaipaa. Kun on dieetillä treenannut kunnolla ja seuraavana päivänä ei tule juuri lihaskipuja, niin aina miettii että meniköhän treeni perille. No viime viikolla tätä ongelmaa ei ollut. Lauantaina oli jalkatreeni joka kulki hyvin, sitten kun sunnuntaina piti aamuaerobinen tehdä, niin oli aika raskasta, tuntui kuin olisi ylimääräiset 100 kiloa painoa. No tuostakin selvittiin, mentiin se mitä pystyttiin.

Tuo lihaskipu on yksi asia itsellä mitä odottaa kun dieetit on ohi ja pääsee offille. Toki energiaakin on treeneihin enemmän ja ei tarvitse aerobisia silleen hinkata. Mutta sitä ennen painetaan täysillä dieetti loppuun jotta SM-kisoissa olisin mahdollisen hyvässä kunnossa. Siellä on taso aina karsintoja kovempi, joten kuntoakin pitää vielä kiristää. Myös esiintymistä pitää vielä parantaa ja pystyä poseeraamaan paremmin. Onneksi hyvistä valokuvista on omia heikkouksia katsottu ja niihin pyrin tekemään sopivat korjaukset.

Tästä innolla ja tsempillä uuteen viikkoon. Tsemppiä kaikille tiimiläisille jotka jatkavat SM-kisoihin. Jaksetaan painaa täysillä loppuun asti.

Harri.

comments powered by Disqus

Uusimmat kirjoitukset


Pitkästä aikaa kirjoitusta 19.11.2016

SM-kisaviikko alkamassa 02.10.2016

Kisaviikko 19.09.2016

Yhteistyökumppanit ja 4 viikkoa kisoihin 28.08.2016

Kesäloma ohi ja takaisin töihin 06.08.2016

Kesäloma ja dieetti 17.07.2016

Dieetti etenee 15.06.2016

Kisa projektin alku 05.05.2016

Yllättävän helppo ja varmasti oikea päätös 26.01.2016

Haasteet dieetillä 15.12.2015

Syksyn - talven suunnitelmat 30.10.2015

Kisakausi käynnissä 26.09.2015

Syksy saapuu 29.08.2015

Treenit jatkuu selkähauis prio jaksolla 09.07.2015

Juhannus lähestyy 16.06.2015

Sportlife tuote-esittelyä 23.05.2015

Treenit jatkuu vanhaan malliin 11.05.2015

Kisat ohi monella ja offseason alkaa 23.04.2015

viimeiset päivät ennen kisaa 16.04.2015

Diagnoosi olkapäästä ja suunnitelmia 02.04.2015

Mitä seuraavaksi, dieettiä... 19.03.2015

Jalkatreenin viha-rakkaus suhde 07.02.2015

Kuunteletko kroppaasi? 23.01.2015

Uusi vuosi uudet kujeet vai miten se meni 07.01.2015

Joulu ohi ja paluu arkeen 26.12.2014

Rinta priojakso takana ja selkä edessä 08.12.2014

Polttarit takana ja treenit jatkuu 25.11.2014

Kuulumisia 20.11.2014

OFF-season suunnitelmat 15.11.2014

Ensimmäinen OFF-viikko takana toinen edessä 10.11.2014

PM-kisat takana ja OFF-season alkoi 04.11.2014

Kisat lähenee ja tankkaus alkoi 29.10.2014

Dieettiä viikko enää jäljellä :) 22.10.2014

Jatkosuunnitelmat ja Pudding testausta 15.10.2014

SM-kisat ohitse 13.10.2014

Kisaviikko 07.10.2014

Vähiin käy viikot 30.09.2014

Alle kolme viikkoa SM-kisaan 22.09.2014

SM-karsinnat takana 14.09.2014

Kisaviikko 08.09.2014

Vähiin käy viikot 01.09.2014

Kisademoa ja fitnesstä 25.08.2014

Kisademoa ja posetreeniä 25.08.2014

Uusi viikko vanhat kujeet 18.08.2014

Dieetti kuulumiset 12.8 12.08.2014

Dieetin etenemistä ja haasteita 04.08.2014