SM-kisat ohitse

Harri Onikki, 13 lokakuuta 2014

Nyt ovat uran ensimmäiset SM-kilpailut takana. Tuloksena oli kolmas sija. Pakko se on myöntää että pieni pettymys tuo on itselleni, mutta toisaalta olen erittäin tyytyväinen tulokseen. Kolmas sija on kuitenkin kova saavutus lajissa, jossa erot ovat pieniä. Kirjoittelen tähän vähän omia tuntemuksia koko kisaviikon ajalta ja kisapäivältä sekä sen jälkeen ja tietysti mitä suunnitelmia on tulevaisuudessa.

Kisaviikko meni viimeistelyjen suhteen täysin samalla kaavalla kuin Jyväskylän karsintoihin tehtiin. Ainoastaan tankkauksen määrää vähän kasvatettiin. Kisapaino oli 1.5 kg vähemmän mitä karsinnoissa eli juuri suunniteltu kiristyminen oli saavutettu. Kisaviikon keskellä oli erittäin mielenkiintoinen tilaisuus, kun pääsin osallistumaan Nordic Fitness Expon järjestämään lehdistötilaisuuteen. Paikalle oli saapuneet edustajat Iltasanomista, Iltalehdestä ja Etelä-Suomen Sanomista. Minun lisäkseni tapahtuman muut urheilijat olivat lajin ehdottomia huippuammattilaisia, eli Nicole Wilkins ja Anna Virmajoki. Oli erittäin mukavaa päästä osalliseksi tapahtumaan ja ISTV julkaisi minusta ja Annasta yhteishaastattelun. Etelä-Suomen Sanomat teki minusta perjantain 10.10 lehteen jutun ja sitten oli sunnuntain 13.10 lehdessä jatkojuttu jossa lahtelainen tuore Suomen mestari Niina Pellikka oli pääosassa. Etelä-Suomen Sanomien jutut olivat minusta oikein hyvin tehtyjä ja positiivisesti kirjoitettu.

Sitten kun kisapäivä alkoi lähestyä, niin tuli koko ajan vain parempi fiilis ja sellainen innostavan odottava tunnelma. Vuoden takaisen päätöksen H-hetki alkoi lähestyä ja itselläni oli mahdollisuus menestyä. Olihan hienoa olla kotikaupungissa SM-kisojen lavalla. Yleisössä oli tukijoukkoja ja heidän kannustus kuului, kiitos ja kumarrus kannustuksesta. Muutenkin oli loistavaa olla lavalla, kun katsomo oli täynnä väkeä.

Kisa meni oman esiintymisen osalta jotenkin jähmeästi. Vaikka oli hyvä fiilis, niin tietty rentous hommasta jäi puuttumaan joka näkyi varmasti sitten tuomareille. En saanut sitä parasta esiintymistä tuotua lavalle. Toki jännitti itse kisa, kumminkin ensimmäistä kertaa SM-kisoissa mukana. Esiintymiskokemusta saa vain lavalla, toki pitää poseeraamista harjoitella ja sitä harjoittelinkin. Mutta onhan kisatilanne aina kisatilanne verrattuna salilla tai kotona tehtyyn harjoitteluun.

Itse kisa on nopeasti aina ohitse, kun laskee tarkkaan, niin eipä siellä lavalla tullut oltua kuin 10 minuuttia. Se on lyhyt aika, kun miettii miten paljon duunia on tehty että saa tuon kymmenen viettää lavalla. Takahuoneessa oli hyvä meininki porukan kesken vaikka huomasi että vähän jännitystä oli ilmassa.  Tämän takia on tärkeää että ei vain ole pelkkä kisa kaiken keskittymisen takana vaan pitää nauttia siitä matkasta itse kisoihin. Kisojen jälkeen tulee väkisin tyhjä olo, kun on ohi tapahtuma mihin tähtäsin vuoden. Jollain tuo on ollut vielä pidempi aika. Mielestäni kisojen jälkeinen aika on jopa rankempi kun mieli tekee syödä ja ottaa vähän rennommin mutta samalla oman kropan kunto vain huononee. Itse tuota yritän hallita paremmin kuin aikaisemmin ettei paino nousisi liikaa.

Kisan jälkeen pääsi sitten syömään. Itse menin ihan peruslounaalle, mutta toki tuli syötyä reilusti ja tietysti heti kisan jälkeen piti olla omat suklaaherkut mukana. Kisoista vähän kerkesin palautua, niin sitten olikin aika palata takaisin messuille ja tällä kertaa töihin. Toimin lauantai-illan ja sunnuntaipäivän kisoista vastaavan organisaation apuna kun yleisö saapuu paikalle kisakatsomoon, ohjaamalla yleisöä oikeisiin paikkoihin. Mukavaa touhua, kun kuitenkin siellä messuilla tulisi oltua muutenkin.

Lopputulokseen olen näin parin päivän jälkeen koko ajan tyytyväisempi. Omaan kuntooni voin olla tyytyväinen, se oli toivottu. Toki aina voi olla isompi, kireämpi, paineisempi jne… näinhän kaikki lajin kisaajat ajattelevat. Mutta itse olin kuntooni tyytyväinen.

Nyt on sitten aika jo keskittyä tulevaan koitokseen ja olen aika varmasti tehnyt päätöksen että lähden kisaamaan Pohjoismaiden mestaruuskilpailuihin Islantiin 1.11.2014. Eli tässä on dieetille palattu ja tavoitteena on saada vielä kolmannen kerran tälle syksylle kropasta se paras kunto esiin. PM-kisoista myöhemmin lisää, kun on muutenkin jo pitkä kirjoitus.

Tulevaisuus näyttää mielenkiintoiselta ja sinne on mukavia suunnitelmia mielessä.

Muutamia henkilöitä pitää tässä vaiheessa jo kiittää.

Suurin kiitos tietysti kuuluu kihlatulleni ja rakkaalleni Miljalle

Valmentajani Sampo Kirjovaara, ilman sinua en olisi lavalle samassa kunnossa selvinnyt. Vuodessa saimme hyvän paketin kasaan ja toivottavasti yhteistyö jatkuu tulevaisuudessa. Iso Kiitos Ja Kumarrus!

Lähipiirilleni johon kuuluu tietysti vanhempani, kaverit ja tuttavat. Teitä tarvitaan aina. Arvostan kun tulitte kisoihin paikalle minua tukemaan.

Lahti Body Club, omasta mielestä alueen paras kuntosali ja varsinkin kanssa treenaajat. Suurimmat kiitokset sieltä Markolle, Samulille ja Villelle sekä Anssille. Teidän oikeanlainen kannustus merkitsee paljon.

Luottohierojalleni Jaana Nikkari, Bodysseia.

Sportlife Nutrition, laadukkaista lisäravinteista. Tiimissä on hyvä ja positiivinen tekemisen meininki.

Terveisin

Harri Onikki.

Kisoista löytyy parhaiten kuvia seuraavista osoitteista.

http://body.pictures.fi/kuvat/2014+Nordic+Fitness+Expo/Men's+Physique+SM/Yli+178+cm/

http://www.pakkotoisto.com/copper/thumbnails.php?album=476

 

comments powered by Disqus

Uusimmat kirjoitukset


Pitkästä aikaa kirjoitusta 19.11.2016

SM-kisaviikko alkamassa 02.10.2016

Kisaviikko 19.09.2016

Yhteistyökumppanit ja 4 viikkoa kisoihin 28.08.2016

Kesäloma ohi ja takaisin töihin 06.08.2016

Kesäloma ja dieetti 17.07.2016

Dieetti etenee 15.06.2016

Kisa projektin alku 05.05.2016

Yllättävän helppo ja varmasti oikea päätös 26.01.2016

Haasteet dieetillä 15.12.2015

Syksyn - talven suunnitelmat 30.10.2015

Kisakausi käynnissä 26.09.2015

Syksy saapuu 29.08.2015

Treenit jatkuu selkähauis prio jaksolla 09.07.2015

Juhannus lähestyy 16.06.2015

Sportlife tuote-esittelyä 23.05.2015

Treenit jatkuu vanhaan malliin 11.05.2015

Kisat ohi monella ja offseason alkaa 23.04.2015

viimeiset päivät ennen kisaa 16.04.2015

Diagnoosi olkapäästä ja suunnitelmia 02.04.2015

Mitä seuraavaksi, dieettiä... 19.03.2015

Jalkatreenin viha-rakkaus suhde 07.02.2015

Kuunteletko kroppaasi? 23.01.2015

Uusi vuosi uudet kujeet vai miten se meni 07.01.2015

Joulu ohi ja paluu arkeen 26.12.2014

Rinta priojakso takana ja selkä edessä 08.12.2014

Polttarit takana ja treenit jatkuu 25.11.2014

Kuulumisia 20.11.2014

OFF-season suunnitelmat 15.11.2014

Ensimmäinen OFF-viikko takana toinen edessä 10.11.2014

PM-kisat takana ja OFF-season alkoi 04.11.2014

Kisat lähenee ja tankkaus alkoi 29.10.2014

Dieettiä viikko enää jäljellä :) 22.10.2014

Jatkosuunnitelmat ja Pudding testausta 15.10.2014

SM-kisat ohitse 13.10.2014

Kisaviikko 07.10.2014

Vähiin käy viikot 30.09.2014

Alle kolme viikkoa SM-kisaan 22.09.2014

SM-karsinnat takana 14.09.2014

Kisaviikko 08.09.2014

Vähiin käy viikot 01.09.2014

Kisademoa ja fitnesstä 25.08.2014

Kisademoa ja posetreeniä 25.08.2014

Uusi viikko vanhat kujeet 18.08.2014

Dieetti kuulumiset 12.8 12.08.2014

Dieetin etenemistä ja haasteita 04.08.2014