Yllättävän helppo ja varmasti oikea päätös

Harri Onikki, 26 tammikuuta 2016

 

Moro,

Viime kirjoituksessa mainitsin että tammikuun alussa pitää tehdä päätöksiä kevään kisan suhteen ja sain onneksi tammikuun puolessa välissä päätöksen tehtyä että kevään kisaan en osallistu. Dieetti ei ollut edennyt ihan suunnitelmien mukaan, mutta varmasti olisin ihan hyvään kuntoon päässyt, mutta lavalla ei varmasti olisi seissyt kovin fressin näköinen mies. Pikemminkin väsynyt.

Tärkeimmät syyt kyllä löytyy muualta, en vain kokenut että riittää energia ja aika kaikkeen. Nyt tärkeimpänä on ensimmäisen lapsemme syntymä helmikuun alussa ja sitä kautta uuden perhe arjen alkaminen. Varmasti olisi onnistunut dieettikin koska elämäntapa tämä kuitenkin on ja ei dieetti nyt niin paljoa elämää muuta. Vaimokin tuki koko ajan kevään kisaamista. Lapselle on jo ne tärkeimmät vaatteetkin hommattu :)

manu.jpg

Toinen tärkeä on YAMK:sta valmistuminen. Opinnäytetyö on enää viimeistelyä vaille valmis ja haluan varmistaa että siitä tulee hyvä ja saan sen valmiiksi. Opinnäytetyön lopputulema on vaikuttanut myös vähän omaan työnkuvaan.

Niin kyllä kaikkia näitä miettiessä oli yllättävän helppoa päättää että en keväällä kisaa ollenkaan vaan keskityn muihin asioihin. Lisenssi on kyllä ostettu, joten tavoitteena on sitten kisata syksyllä. Väkisin ei kisoihin kannata osallistua, vaan siitä matka kisoihin pitää olla myös sen arvoinen. Silloin lavalla pystyy varmemmin olemaan hyvillä mielin ja esiintyä itsevarmasti ja näyttää hyvinvoivalta. Ei tämä tarkoita että dieetti on yhtä tanssia, mutta kun vertaan tämän dieetin alkua vuoden 2014 dieettiin, niin kyllä vuonna 2014 kaikki meni hyvin. Silloin ehkä oma motivaatiokin oli parempi, jolla on suuri merkitys itselleni. Varsinkin kun pitäisi jaksaa aerobista treeniä tehdä, jota minun olisi tarvinnut tehdä kuntoon päästäkseni.

Tsemppiä kaikille kevään kisoihin tähtääville. Itse olen todennäköisesti katsomossa teitä kannustamassa.

Harri

comments powered by Disqus

Uusimmat kirjoitukset


Pitkästä aikaa kirjoitusta 19.11.2016

SM-kisaviikko alkamassa 02.10.2016

Kisaviikko 19.09.2016

Yhteistyökumppanit ja 4 viikkoa kisoihin 28.08.2016

Kesäloma ohi ja takaisin töihin 06.08.2016

Kesäloma ja dieetti 17.07.2016

Dieetti etenee 15.06.2016

Kisa projektin alku 05.05.2016

Yllättävän helppo ja varmasti oikea päätös 26.01.2016

Haasteet dieetillä 15.12.2015

Syksyn - talven suunnitelmat 30.10.2015

Kisakausi käynnissä 26.09.2015

Syksy saapuu 29.08.2015

Treenit jatkuu selkähauis prio jaksolla 09.07.2015

Juhannus lähestyy 16.06.2015

Sportlife tuote-esittelyä 23.05.2015

Treenit jatkuu vanhaan malliin 11.05.2015

Kisat ohi monella ja offseason alkaa 23.04.2015

viimeiset päivät ennen kisaa 16.04.2015

Diagnoosi olkapäästä ja suunnitelmia 02.04.2015

Mitä seuraavaksi, dieettiä... 19.03.2015

Jalkatreenin viha-rakkaus suhde 07.02.2015

Kuunteletko kroppaasi? 23.01.2015

Uusi vuosi uudet kujeet vai miten se meni 07.01.2015

Joulu ohi ja paluu arkeen 26.12.2014

Rinta priojakso takana ja selkä edessä 08.12.2014

Polttarit takana ja treenit jatkuu 25.11.2014

Kuulumisia 20.11.2014

OFF-season suunnitelmat 15.11.2014

Ensimmäinen OFF-viikko takana toinen edessä 10.11.2014

PM-kisat takana ja OFF-season alkoi 04.11.2014

Kisat lähenee ja tankkaus alkoi 29.10.2014

Dieettiä viikko enää jäljellä :) 22.10.2014

Jatkosuunnitelmat ja Pudding testausta 15.10.2014

SM-kisat ohitse 13.10.2014

Kisaviikko 07.10.2014

Vähiin käy viikot 30.09.2014

Alle kolme viikkoa SM-kisaan 22.09.2014

SM-karsinnat takana 14.09.2014

Kisaviikko 08.09.2014

Vähiin käy viikot 01.09.2014

Kisademoa ja fitnesstä 25.08.2014

Kisademoa ja posetreeniä 25.08.2014

Uusi viikko vanhat kujeet 18.08.2014

Dieetti kuulumiset 12.8 12.08.2014

Dieetin etenemistä ja haasteita 04.08.2014