Sunnuntain exercise

Joni Salovaara, 19 helmikuuta 2012
Huomenna heiluu lapio heti aamuyöstä ja unille täytyy tästä hypätä heti kohta. Viime viikolla tuli tosiaan lepäiltyä orastavan lentsun takia, mutta loppuviikkoa kohden on päästy kivasti harjoitusten makuun. Viimeistään tänään kun olimme porukalla harjoittelemassa Helsingin Gb- Gymillä. Paikalla oli Viron Tartosta Ott Tonissaar ja Lauri Mägi. He olivat olleet jo perjantaista lähtien Helsingissä valmistautumis leirillä. Tonissaar ottelee Venäjällä kahden viikon päästä. Tässä harjoituksen tämänkertainen sisältö: Harjoituksessa oli kolme osiota noin 20 minuutin lämmittelyn jälkeen: 1. Viiden minuutin erä vapaaottelu sparria kaikkine pystyottelun osa-aluein. Lukuunottamatta kyynärpäitä, joita ei pystyottelussa käytetty ja matossa ei nyhrätty ylimääräistä vaan noustiin mahdollisen kaadon jälkeen takaisin pystyyn. Näitä eriä oli kaksi ja välissä minuutin tauko. Näiden kahden erän jälkeen pidempi tauko, vaihdettiin vapaaottelu hanskat käteen ja valmistauduttiin seuraavaan osioon. 2. Pystypainista taistelutilanteita siten, että aloitettiin vuoronperään selkä kehäkulmaa vasten ja jatkettiin tilanne kulmasta poispääsyyn tai mahdolliseen kaatoon asti. Jälleen kaksi viiden minuutin erää yhden minuutin tauolla. 3. Viimeisenä lähdimme suoraan matosta, joten tarkoituksena oli kamppailla matossa lyönnein ja erilaisten sidontojen ja position vaihtojen kautta hakea lopetus otteita. Eriä oli viimeisessä osiossa kolme ja erien pituus pysyi edelleen viidessä minuutissa. Harjoitusten jälkeen poikain kanssa vedettiin vielä joukkue henkiset loppuravistelut yhteisesti. Mukava harjoituksen runko, mutta pientä karstaa oli tänään meikäläisen koneessa, joten vaikeahko harjoitus.. But i did it enyway! img_0394 Pientä selän jumeilua on ollut jo pitempään liikkeellä reenikaverien keskuudessa. Eilinen urheiluhierojalla käynti ystäväni Jukka Veijon huomassa auttoi kyllä asiaa, mutta lihas huoltoon on nyt panostettava enemmän ja siitä lisää mahdollisesti ensi viikon puolella. Nyt levolle laske...
comments powered by Disqus