Päivitystä massanhankinnan keskeltä

Juha Huhtala, 10 joulukuuta 2010
Moro arvoisat blogin tarkailijat. Jotenkin offilla kaikki toistaa itseään eikä hirveästi uutta ole treeneistä kerrottavana. Yleistilanne on se, että paino on asettunut noin 103 kilogrammaan ja kisojen jälkeisen herkkujen mättämisen aiheuttama pahin nestepöhö alkaa tasaantua. Treeni kulkee ilman loukkaantumisia ja voimat kipuaa varsin mukavasti. Olen rikkonut säännöllisesti omia ennätyksiäni kaikissa liikkeissä. se on minulle merkki, että ainakin jotain teen oikein. Olen myös käynyt osteopaatilla hoidattamassa rankaani ja olen sen seurauksena huomannut saaneeni uusia tehoja kropastani irti. Kaikkihan kuitenkin lähtee selkärangasta, ja jos se on epäkunnossa ei kroppa toimi muutenkaan kunnolla. Olen nyt viimein ymmärtänyt että kova treeni vaatii kovaa panostusta lihashuoltoon ja virheasentojen korjaamisen sekä niiden ennaltaehkäisyyn. Treenijakoni on edelleen tuttu ja turvallinen viiteen jaettu ohjelma. Vaihtelua haen erikoistekniikoilla ja liikkeitä kierrättämällä. Yksi pahimmista virheistä lihasten kasvatuksessa on antaa lihaksen tottua tehtävään työhön. Uudet ärsykkeet antavat lihaksille käskyn vahvistua ja kasvaa. Olen joskus ihmetellyt salilla käyviä "tuttuja naamoja", jotka vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen näyttävät aina samalta ja tekevät liikkeitä samoilla painoilla. Yhteistä näille treenaajille on se, että treeni on ollut vuodesta toiseen samaa junnaamista ilman vaihtelua. Jos nyt yhden hyvän vinkin haluan teille antaa niin olkoon se se, että antakaa lihaksillenne mahdollisimman paljon ihmeteltävää treeniä monipuolistamalla. Niin se lihas kasvaa, uskokaa pois. Itsekin hakkasin päätäni seinään aivan liian monta vuotta ja junnasin käytännössä paikallaan. Toinen ja kolmas vinkkini olkoonkin sitten se ravinto ja lepo. Niihin ei koskaan voi panostaa liikaa. Jos jotain epämääräisiä nyrkkisääntöjä voisin em. asioihin antaa niin proteiinia 2,5-3g / painokilo, kaloreita puhtaasta ruoasta sopivasti yli kulutuksen ja unta siten, että hetki heräämisen jälkeen tunnet olosi pirteäksi. Tuntimäärä on yksilöllinen, mutta en usko että kenenkään lihaskasvu on optimaalinen kuuden tunnin yöunilla. Itse nukun arkisin vähintään kahdeksan tuntia. Pyrin yhdeksään tuntiin. Ja vapaapäivinä nukun vähintään kymmenen tunnin yöunet. Noi tuntimäärät on mulle sopivat ja kaikille suuntaa antavat Rintajumpan tuoksinnasta otetusta kuvasta voitte hieman arvailla kuntoani. Joo, se ei ole lavakelpoinen, mutta eipä tarvitsekaan=) Ajattelin tossa alkukesästä vetäistä omaksi ilokseni pienen dietin, jotta saan ulkomuotoani taas sellaiseksi että peilitkin kestää särkymättä. Kalpea valasmainen olemus ei silmiä paljon hivele=) Mutta nyt syödään ja annetaan patin kasvaa! bodii 001             Hyvää talven alkua kaikille ja treenatkaa kovaa! Oikotietä onneen ei ole! -Juha-
comments powered by Disqus

Uusimmat kirjoitukset


Q&A osa 2, treenivarusteet 13.04.2015

Diettivideota 11.04.2015

Videoita 06.04.2015

Videota pukkaa! 01.04.2015

Q&A video ravinnosta ja lisäravinteista. 29.03.2015

4 weeks out! Yleistä diettillöpinää. 24.03.2015

Hakaniemen rannassa reisille kyytiä 26.08.2014

Pitkästä aikaa täällä! 28.05.2014

Dietti etenee.. 17.04.2013

Dietstart! Tie kisalavalle alkanut. 26.03.2013

Voimaviikko päätökseen 17.02.2013

Lihasta helpolla(ko)? 10.02.2013

Kuvagalleriaa. Hanat on avattu! 03.02.2013

Lihatalkoita ja rentoutumista 27.01.2013

Juttuja ja itsensä nolaamista=) -kuvatodiste v.2008- 08.01.2013

Kisavuosi käyntiin, let´s rock! 06.01.2013

Voemaa kun pienessä kylässä=) 30.11.2012

Kohti parempaa huomista 24.11.2012

Online again. Kuvia reissusta. 01.11.2012

Kuntokeskus KM:llä treenaamassa 25.09.2012

Kuulumisia ja kuvia 29.08.2012

Järki käteen ja penakokeilut jäähylle. 13.08.2012

Painovoimaa vastaan 26.07.2012

Suhteeni kyykkyyn 30.06.2012

Välitilinpäätös 24.06.2012

Voimapotailuviteota! 31.05.2012

Born to ride! 27.05.2012

Vappuvideo! 30.04.2012

Vatsataudin kautta voiton tielle. 29.04.2012

Maltillista painon nostoa 18.04.2012

Synttäritunnelmissa=) 31.03.2012

Vaihtelua *video* 15.03.2012

Videofiilistelyä 27.02.2012

Hardest week ever! 14.02.2012

Hei! Missä mennään.. 08.02.2012

Laskeutuminen Mekkaan! 17.01.2012

Hell on earth! 10.01.2012

Oikkaria, rockŽn roll! 09.01.2012

Tavoitteet 2012 31.12.2011

Rintaa ja hauista! 28.12.2011

Joulu uudessa kodissa=) 25.12.2011

Iltajumppa kiireen keskellä! 30.11.2011

Henkiset voimavarat 27.11.2011

Miten olen kehittynyt? 10.11.2011

Selkäsauna med Big Sam! 25.10.2011

Kehitystä ilmassa?!? 14.10.2011

Terveiset Dorian Yatesin treeniseminaarista! 02.10.2011

Mestarin oppiin. 30.09.2011

Giant set week! 16.09.2011

Sekametelisoppa=) 10.09.2011

Synttäritunnelmia! 30.08.2011

Selkäsauna. 24.08.2011

Kokeilut jatkuvat 18.08.2011

Liikevinkkejä 30.07.2011

Ruokajuttuja. 21.07.2011

Supistus. 12.07.2011

Kesäkuntoon(ko)? 30.06.2011

Kovaa treeniä ja liikekokeiluja. 10.06.2011

Kesäki(i)reitä! 03.06.2011

Posettelua=) 14.05.2011

Pattia käsiin!!! 07.05.2011

Mistä on kehiksen olkapäät tehty? 29.04.2011

Selkäsauna! 16.04.2011

Hauispumppailua ja mittailua=) 03.04.2011

Liikuntatieteilyä 29.03.2011

Kova viikko, selän rankaisua! 22.03.2011

Välidietin kuvapäivitys 16.03.2011

Kehonkoostumuksen analysointia 11.03.2011

Olkapäämättöä! 10.03.2011

Rintapäivän penkkivideo! 05.03.2011

Treenivideo! 24.02.2011

Formulakuskin tissijumpat? Ja yllärikuva! 15.02.2011

Salimatkailua.. Selkää East Bodyllä! 11.02.2011

Treenit Jari Bull Mentulan kanssa! 31.01.2011

Kuvapäivitys.. Aukesihan se=) ..?..No selkä. 26.01.2011

Selkämättöä KM:llä 25.01.2011

Kuntopäivitys. Valas on rantautunut=) 12.01.2011

Hyvää uuttavuotta! 31.12.2010

Pikapäivitystä 27.12.2010

Päivitystä massanhankinnan keskeltä 10.12.2010

Offimättöä=) 30.11.2010

Ukko turpoaa=) 08.11.2010

Laskeutuminen offseasonille. 03.11.2010

Analyysi kisakaudesta, kuvia 28.10.2010

Matkaa jatkuu... 13.10.2010

Road to the Expo Part 1 07.10.2010

VapariVIDEO ja matka jatkuu.. 20.09.2010

Competition Day (zero day out) 18.09.2010

1 Day Out 17.09.2010

2 Days Out 16.09.2010

3 Days Out 15.09.2010

4 Days Out 14.09.2010

5 Days out! (uusi päivitys sarja alkaa) 13.09.2010

Synttäreitä tankkaustunnelmissa=) 29.08.2010

Lupaamani kuntopäivitys 19.08.2010

Kisavalmistelut vesittyivät!!! 18.08.2010

Pata jäätää!!! (kuvia rimppakintuista) 13.08.2010

Hauispumppailua. (kuvia) 08.08.2010

Väriä pintaan=) (kuvapäivitys) 04.08.2010

Tankkauspäivä, NAM! 24.07.2010

Kuntopäivitys 18.07.2010

Kalorit putoaa, paino putoaa.. 07.07.2010

Kuvapäivitys 21.06.2010

Moottoripyöriä ja diettiä 17.06.2010

Diettikuulumisia 05.06.2010

Rasva palaa!!! 26.05.2010

Thank you Cyprus, kotona jälleen! 13.05.2010

Äkkilähtö!!! 02.05.2010

K-18 28.04.2010

Kisafiiliksiä ja lehtijuttua.. 18.04.2010

Hanat auki!!! 06.04.2010

30wee=) 31.03.2010

Tumput turvoksiin! 19.03.2010

Isot painot- isot lihakset 15.03.2010

Tissit kasvaa... 01.03.2010

Terve pitkästä aikaa!!! 28.02.2010

Sikapiikkiä ja penkkienkkoja 12.02.2010

Hanat kaakkoon!!! 09.02.2010

Flunssaa ja hauiksen mittailua=) 04.02.2010

HC treeniä ja itseruoskintaa! 25.01.2010

Muutosta treenirintamalla 17.01.2010

Helpotusta pakkasen keskelle 10.01.2010

Jos posket ei näy takaapäin niin... 06.01.2010

Uusi vuosi, uudet kujeet!!! 31.12.2009

Thaimaasta siperiaan.. 30.12.2009

Lähtötunnelmia kuvien kera=) 12.12.2009

Aamutunnelmia... 08.12.2009

Välidiettiä itsenäisyyspäivän tunnelmissa 06.12.2009

Welcome to my life! 04.12.2009