kaikki tai ei mitään

Julia Liukkonen, 30 syyskuuta 2015

Kuten moni varmasti on jo kirjoituksistani huomannut, ne eivät ole olleet kovin treenipainotteisia, tai oon hirveen vähän kirjottanut treeneistä tai ruokavalio- tyyppisiä kirjoituksia.

Se johtunee siitä, että olen kokenut järkyttävän kovaa motivaation puutetta, enkä ole nähnyt järkeä treenata sata lasissa, kun ei ole ollut kunnon tavotteita. Mä en vaan ole luonteeltani sellainen, joka osaisi treenata vain ja ainoastaa oman hyvinvoinnin takia. Mä en oikein tiedä mistä se johtuu, mutta tykkään kun on jonkunlainen tavoite jota kohti menee. Itseäni varten olen treenaillut nyt kohta yli vuoden ja aika rennon letkeesti ollaan menty. Ruokapuoli on mennyt aika rennosti myös, joka on ollut todella mukavaa vaihtelua.

Oon tässä lähikuukausina ja vuoden aikana selaillut mun vanhoja kuvia ja kirjoituksia, sekä muistanut, miten kova motivaatio mulla on ollut aikaisemmin. Ja yhtenä päivänä vaan sain jonkun ihme motivaatiopiikin ja päätin, että nyt riittää, nyt aletaan taas treenaa- tosissaan. Kaikki tai ei mitään. 

Mitä enemmän omistaudun tälle, niin tunnen voivani paremmin- kokonaisvaltaisesti. Joten nyt aletaan taas painaa, sata lasissa. Tavotteita on ja oon osan lyönyt jo lukkoon, mutta niistä kerron myöhemmin kun sen aika on. Nyt nautin ja kaivan esille sen Julian, joka ei koskaan ole oikeastaan luovuttanut, se on vaan pyrkinyt miettimään, missä sitä mennään ja mitä sitä halutaan.

Oon motivoitunut jo pelkästään siitä, kun katselin mun vanhoja kehityskuvia, hiffasin, että jos oon pystynyt lihaa takomaan mun alunperin 50kg ruhoon niin hyvin, ni mikä mua estää jatkamasta siitä, missä olinkin? 

Missä sitten meni vikaan?

Olen rehellinen ja kerron suoraan mitä tapahtui. Treenasin niin kovaa että menin järkyttävän kovaan ylikuntoon. Jouduin jopa sairaalaan sen takia. Kehonhuolto alkoi maistumaan puulta ja jätin venyttelyt välistä ja todennäköisesti tämän takia piriformis tulehtui. Tuntui, että kaikki kaatui päälle, kaikki pyöri treenin ja ruokavalion ympärillä, en osannut nauttia elämästä enää niin paljon loppuvaiheissa. Suoritin liikaa, sekä unohdin noudattaa kultaista keskitietä, eli nauttia elämän jokaisesta osa-alueesta. Sitten loppui motivaatio kun seinään, sairaalaan joutuminen oli viimeinen tikki- ei kiinnostanut pätkääkään. Sitten alkoi satunnainen juhliminen ja salilla käynti alkoi jäämään taka-alalle. Kuvittelin olevani hetken onnellinen, kun tein mitä halusin.

Kun aikaa kului, huomasin viikko viikolta olevani tyytymättömämpi itseeni, enkä saanut oikein hyvää fiilistä mistään. Masennuin melko pahasti. Yritin koko ajan etsiä ulospääsyä tästä, mutta en sitä keksinyt. Hyväksyin asiat ja päätin, että on ihan ok käydä salilla sillon tällöin ja syödä vapaasti, ja niin se olikin. Silloin.

Nyt on kelkka käännetty, yhden kerran koettu ylikunto ja tehty epärealistisia tavotteita liian nopealla aikataululla. Nyt ollaan fiksummin liikenteessä. 

Nyt on vajaa kk syöty jo kunnolla, treenailtu 5-jakosella ohjelmalla ja joka päivä tunne olevani paremmassa kunnossa- fyysisesti että henkisesti. Se tunne, mikä kunnon treenin jälkeen tulee, kun endorfiinia vapautuu järkyttävät määrät, on jotain sanoinkuvailematonta. Se tunne, kun ruokavalio, treeni ja lepo on balanssissa. Aion sen lisäksi nauttia elämästä monipuolisesti, opiskelen ja olen tyttöjen kanssa vapaa-ajan. Juhliminen saa hetkeksi jäädä sivuun, sillä en saa siitä enää mitään irti, päinvastoin. Kun menen salille treenaan sarjat täysillä loppuun, lähden pois ja sali jää taakse. Kotona ollaan rennosti, ei mietitä seuraavan päivän treenejä tahi ensi viikon ohjelmaa. Elän päivän kerrallaan, sekä keskityn täysillä asioihin, joita teen sekä annan täydet energiat ja huomiot läheiselleni unohtamatta itseäni. Nautin. 

Nyt painetaan taas täysillä, mutta fiksusti. Syödään puhtaasti, sekä kerätään lihaa- jos ei kehitystä tapahdu, se ei mun maailmaa kaada, sitten perehdytään suorittamiseen, ohjelmaan ja ruokavalioon ja mietitään, missä vika, mutta itselleni en aio enää olla liian ankara.

Aion kuoria sellasen paketin esiin parin vuoden sisällä itsestäni, että voin hymyssä suin lähteä kohti tavotteita. Ja jos epäonnistun, nousen ylös, niin kuin mulla on tapana. Joskus kestää pidempään onnistua, mutta se ei haittaa niin pitkään kun jatkaa yrittämistä ja minähän jatkan! Rock on!

Tänään on vuorossa takareidet ja selkä, painot on luonnollisesti tippunut alaspäin, mutta pitää ymmärtää ja hyväksyä, että se on ihan normaalia. Hitaasti mutta varmasti eteenpäin. Ja ens viikonloppuna mulla oliskin sitten FAF koulutuksen teoria ja näyttökokeet kuntosaliohjaajan osiosta, iiks :)

Perinteinen letkautus loppuun: Do what you love and love what you do <3

Kivaa Keskiviikkoa kaikille :) Stress less and do your best.

-Julia-

IMG_2024.JPG

 

comments powered by Disqus