I wasn't tough enough

Niko Eronen, 08 syyskuuta 2014

Joo-o... Lauantaina järjestettiin siis Tough Viking -kilpailu ensimmäistä kertaa suomessa ja meikäläinen oli kokeilemassa, että oonko tough enough kyseiseen esterata-kilpailuun... No en ollut.. Tai ainakaan mun polvi ei ollut. :/

Olin valmistautunut kisaan muutamilla totuttelulenkeillä ja hyvällä fiiliksellä. Lauantaina suuntasimme taisteluparini Aleksi Nurmisen kanssa klo 7 junalla Riihimäeltä Helsinkiin lunastamaan kilpailijanumeroitamme. Oma lähtömme oli 10.15 joka oli päivän toinen lähtö, ns. julkkislähtö. Aikaa oli siis hyvin koska saavuimme pelipaikalle jo vähän kahdeksan jälkeen.

10599698_10152635383892521_5805748216362126183_n.jpg

10 minuutin lämmittelyn jälkeen ängettiin itsemme kuvassa näkyvään alotuspisteeseen odottelemaan lähtöä! Heti lähdön jälkeen tuli ensimmäinen este, jossa odotti jenkkifutarien puolustuslinja. Harmikseni kaikki futarit oli taklailemassa muita siinä kohtaa kun itse saavuin esteelle joten pääsin käytännössä kävelemään esteen läpi. Toisella esteellä odottikin jääallas ja se jos joku vasta herätti! Vesi oli älyttömän kylmää ja siinä piti alittaa sellanen juttu niin, että pää oli pinnan alla. Kevyt paniikki iski veden alla vaikka siellä ei tarvinut kauaa ollakaan! :D Altaasta noustessa syke oli aika korkea.. Pikku shokki kropalle. :D Sitten tuli kolmas este joka koitui meikäläisen kohtaloksi. :( Esteellä oli jotain merikontteja tai vastaavia jotka olivat päältä avonaisia. Kontteja taisi olla kolme peräkkäin. Tein ensimmäisellä seinällä Aleksille rosvontikkaat ja hän hyppäsi seinän yli. Itse käytin apunani sellaista hiekkasäkkikasaa ja menin perässä. Kontin sisällä nousin uudelle hiekkasäkkikasalle odottamaan vuoroani että pääsen kiipeämään seinän yli. Kasan päälle tuli myös muita ja loppujen lopuksi siinä oli niin ahdasta että horjahdin, otin askeleen taaksepäin, mutta siinä ei enää ollutkaan säkkiä vaan astuin puoli metriä alemmas.. Koko painolla oikean jalan päälle jolloin tunsin ilkeän rusahduksen polvessa. Tässä vaiheessa tiesin, että se ei ollut mikään perus naksahdus. Nousin ylös ja huomasin, että sillä jalalla ei enää astuta. :/ Kaksi seinää kiipesinkin sitten käsillä ja yhdellä jalalla. Aleksi huomasi mun ilmeestä seinien jälkeen, että kaikki ei ole hyvin niin kuin ei ollutkaan. Päästin Aleksin jatkamaan matkaa Team Toivottomien eli Noora ja Nelli Toivon kanssa. Itse lähdin konkkaamaan kakkosesteelle, jossa oli henkilökuntaa paikalla ja sain kylmää polveen. Harmitti ihan älyttömästi, että kisa jäi kesken. Pelko vakavammasta jyskytti myös takaraivossa... Pelotti, että ei pääse reenaamaan normaalisti pitkään aikaan. Eilen kumminkin selvisi lääkärissä, että kyseessä oli vain sivusiteen venähdys ja tänään itseasiassa jalka toimii jo suhteellisen hyvin! :)

Aleksi ja Toivottomat selvittivät radan aikaan 1h20min.

10614183_550790465020544_3734193792109830558_n.jpg

Aleksi &Team Toivottamat ja niiden poset! Oisko tossa moustia haettu tai jotain sen tapasta? :D 

Kisan jälkeen mentiin VIP-alueelle syömään ja vaihtamaan kuulumisia tuttujen kanssa. Tikiksen poikien kanssa rupateltiin oikeestaan koko aika ja suunniteltiin tulevaisuutta. :D Ehkä kuulette näistä jutuista sitten tulevaisuudessa. ;)

Lähettiin alueelta vielä Toivottomien kanssa Ravintolalaiva Wäiskille saunomaan, lillumaan paljuun ja syömään lisää! :D

10583985_549555688477355_3031507316221909055_n.jpg

Päivä oli kaikenkaikkiaan loistava lukuunottamatta tätä mun polvivammaa! Päästiin tyttöjen kyydissä Riihimäelle ja tytöt tulikin meidän kanssa syömään (välteltiin kataboliaa ja syötiin paljon!) paikalliseen Sheriff Salooniin hampurilaista! On muuten sitten suomen parhaat burgerit, eli jos Riihimäellä pyörii niin kannattaa ehdottomasti käydä testaamassa! Kysykää vaikka tytöiltä! :D

HYVÄÄ KANNATTAA ODOTTAA!

Meinaan Treenibloggareiden nettisivut aukesivat eilen! :) Käykäähän tutustumassa sivuihin ja bloggajiin ja kertokaa mielipiteenne! :)

Tässä linkki sivulle: http://www.treenibloggarit.com/

Ja tässä linkki minun esittelyyni: http://www.treenibloggarit.com/#!niko-eronen/c1n3k

10616405_10204141203384270_6026945920565563031_n.jpg

- Niko

 

 

comments powered by Disqus