Dieetin 1.viikko

Pauliina Pakarinen, 11 tammikuuta 2014
Nyt on sitten vihdoin munkin dieetti startannut. Ootinkin sitä jo todella innolla, kun puoli vuotta on tullut bulkattua ja onhan sitä turhaa rasvaakin kertynyt ihan hyvin joka puolelle. Esimerkiksi vatsalihaksia en oo nähnyt moneen kuukauteen :D Dieetin myötä tulikin paljon muutoksia niin ruokailuihin, kuin treeniohjelmaankin. Hiilareita vähennettiin lämpimistä aterioista ja yksi ateria lisättiin ruokailuihin, eli nyt tulee syötyä kuusi kertaa päivässä. Vähän totuttelua se vaatii ja myös päivän rytmitystä, mutta nykyään se menee jo ihan rutiinilla. On kyllä ihana tunne, kun ateriat on pienempiä, eikä tule pallokalafiilis heti ruokailun jälkeen. Jotenkin myös olo on paljon energisempi ja luulen, että se johtuu juurikin vähentyneistä hiilareista. Tiedä sitten, kuinka kauan tää energisyys jatkuu, kun dieetti etenee ;) Treenit muuttuivat myös aika lailla ja mukaan tuli myös aerobisia. Nyt treenaan niin, että joka toinen viikko on kevyt viikko, jolloin sarjat ja toistot on pidempiä ja keskityn kunnolla tekemään liikkeet puhtaasti ja joka toinen viikko on kova viikko, jolloin treenaan isoilla painoilla ja lyhyempiä sarjoja. Treenien päätteeksi teen aerobista HIIT tyyliin vähän vaihdellen päivästä. Suurimmaksi osaksi juoksumatolla ja pyörällä. Viikon viimeinen treeni on koko kropan treeni + vatsat. Mä luulin vielä tän viikon alussa olevani maailman surkein juoksija, mutta sitten mentiin juoksulenkille maanantaiaamuna Andonen kanssa ja tajusinkin oikeastaan nauttivani siitä fiiliksestä, kun saa tyhjentää pään juoksemalla. Andone opetti mulle myös oikean hengitystekniikan, joka on ollut mulla ennen ihan hukassa. Sen takia juokseminen on ehkä ollutkin yhtä tuskaa. Maanantaiaamu alkoi muutenkin ihanasti, juoksulenkin jälkeen pulahdettin suoraan meidän kerrostalon uima-altaaseen ja viimeistään silloin heräsi kunnolla. Ei tuntunut sen jälkeen edes yhdeksän tunnin työpäivä miltään.. Mä kirjotan tätä kirjoitusta porukoilla Pirkkalassa, jonne just tultiin siskon kanssa. Siskolla oli tänään bikinien suunnittelupalaveri Espoossa, joten pääsin tänne kätevästi samalla kyydillä. Mulla on ihan tarkoituskin tällä reissulla, meinaan huomenna menen Ulla-Riitta Koskisen järjestämään "Fitnessprinsessa" päivään Ulla-Riitan kampaamoon. Siellä käydään läpi, miten tehdään itse kisameikit ja hiukset ja saa hyviä vinkkejä kisapäivään. Odotan kyllä innolla huomista päivää, niin saa taas kisasuunnitelmia eteenpäin. Tärkeimmät jutut hoidin myös viime viikonloppuna pois alta, eli maksoin kisalisenssin tälle vuodelle ja ilmottauduin Fitness Classiciin. Kilpailen siis Bikini Fitness -168 cm Junior -sarjassa. Olen myös ollut yhteydessä jenkkiläiseen bikiniliikkeeseen, josta aion tilata mun bikinit. Sain heti todella ystävällistä palvelua ja toimituskin luvattiin alle 10 päivässä, sitten kun tilauksen teen. Tuli heti luottavainen olo, enkä enää pelkää tilausta niin kaukaa. Olen jo päättänyt uusien bikinien värin, mutta sehän paljastetaan tarkemmin vasta lähempänä kisoja ;) Mä oon tajunnut näiden parin vuoden aikana, että haluan tehdä asioita omalla tavallani, enkä mennä massan mukana. Oon myös ylpee siitä, että hoidan valmisteluni itse ja aion suunnitella kaiken ihan esiintymisiä myöten itse. Erilaiset muista erottuvat jutut on juuri niitä, jotka tekee persoonallisen. Jonkun tietyn henkilöt opettamat poseeraukset tai vinkit ei toimi välttämättä juuri sulle, vaan täytyy löytää se oma juttu. Näin se on vähän muussakin elämässä. Ootan innolla tätä vuotta ja mitä kaikkea se tuo tullessaan ja mihin tällä kertaa tällä työllä pääsee. Arnoldin asenteella tähän treenivuoteen ;)
comments powered by Disqus